Hei kaikille! Ensimmäisenä täytyy vähän valaista lukijoilleni, että olen aiemmin kirjoitellut täällä omalla nimelläni, mutta se ei ehkä ollut hyvä idea, koska sivuilla kävi myös ex:ä ja muutama muu kiusaamismielessä, joten nyt uusi aika ja uusi nimi. Kaikki alkoi  vuosi 1991 jolloin tapasin tulevan mieheni etelä-suomessa ja rakastuin päätä pahkaa, olimme seuraavana päivänä kihloissa ja samana vuonna naimisiin, sitten vielä muutimme pois suomesta. Muutamien vuosien jälkeen alkoi vaikeudet, hirveä mustasukkaisuus ja elämä oli sellaista vuoristorataa että oksat pois. Syytin kuitenkin itseäni pitkään, eihän mielestäni unelmieni miehessä mitään vikaa voinut olla, hänhän nosti minut jalustalle ja rakasti yli kaiken. jossain vaiheessa hän alkoi määräillä ketä sai olla kavereita, sukulaisia ym. Suomessa kävimme vain lomilla, ehkä 3 viikkoa korkeintaan. Meillä oli ulkomailla yritys, josta minä hoidin kaikki paperiasiat ja juoksevat asiat eli ts. olimme yhdessä 24/h. Elämä oli suurimmaksi osaksi sellaista vuoristorataa ja kun tuki vaikeuksia, syyllinen olin minä kaikkeen koska hän oli kaikkivoipa ei mitään vikaa.Pikkuhiljaa alkoi tulla pieninä palasina tietoa hänen ensimmäisestä avioliitostaan, josta oli myös lapsia, se liitto oli myös monilta osin saman kaavan mukaan mennyt, samanlaista vuoristorataa. 16 vuotta likimain meni tässä suhteessa, kunnes enkelit tuli käymään luonani, kutsun heitä sillä nimellä, koska sen jälkeen silmäni aukesi totaalisesti OLIN NAIMISISSA NARSISTIN KANSSA. Käytiin monen päivän keskustelut ja sen jälkeen tein päätöksen että lähden tästä suhteesta ja sen täytyi tapahtua salaa, tilaisuus tuli kun mieheni oli matkoilla. Pakkasin autoon vain henkilökohtaiset tavarani ja starttasin kohti suomea.Tätä lähtöä ennen hän ehti vielä pahoinpidellä minut ,josta syystä oli putkassa vuorokauden. Suomessa olen ollut nyt 2,5 vuotta käynyt terapiassa, kärsinyt pahan masennuksen ja elämäni alkoai nollasta. Ystäväni majoitti minut ja koirani alkuun ennenkuin löysin asunnon. Rahat oli loppu, ei asuntoa ei työtä. ja olin henkisesti romahtanut. Asunnon hankin kaupungilta ja ystävät kalustivat sen, jos koiria ei olisi ollut en olisi jaksanut nousta vuoteesta, mutta pakko oli murut hoitaa ja se piti miniut jonkinlaisessa päivärytmissä. Hain apua terapiasta jossa kävi useamman kerran viikossa myöhemmin sain  väliaikaista työtä. Tosi vaikeita aikoja oli pitkään, mutta puhuminen auttoi ja blogin kirjoittaminen, jonka enkelini auttoi alulle. Myöhemmin sain vakinaisempaa työtä, se piti minut kasassa, koska töissä murheet unohtuivat. Tällähetkellä olen aloittanut opiskelut ja siinä sivussa vielä teen keikkatöitä. Päätin jatkaa tätä blogia, koska tiedän että meitä sisaria on paljon ja koen että minulla on jotain annettavaa niille jotka ehkä rypevät vastaavassa liitossa/ miettivät mitä pitäisi tehdä. Olkaa rohkeita ja kirjoitelkaa, tiedän että se auttaa. Kevään odotuksin  Kikattajatar