Pieniä askelia, pala palalta uutta eheämpää elämää rakentaen tässä mennään ja hyvä näin. Ei voi suunnitella mitään kovin pitkälle, siitä tulee vaan stressiä ja kun ei vieläkään tiedä mikä on kunto aina milloinkin ja mielialat vaihtelee. Mutta osaan ottaa nautinnot pienistä asioista musiikki, koiran kanssa lenkit, uiminen, koulun käynti ja sopivasti työtä. Nimen vaihdos on suunnitelmissa lähitulevaisuudessa siihen on syy miksen ole sitä vielä tehnyt yksi on raha ja toinen on se että olen makustellut sitä otanko entisen tyttönimen vai muutanko sen toiseksi. Viikolla oli labrassa käynti otettiin kaikki mahdolliset kokeet, lääkäri ehdotti sitä, että katsottaisiin mikä on kunto tällähetkellä, ensi viikolla sen sitten kuulee verenpaine oli vähän korkealla ts. alapaine. Monen vuoden ajan jatkuva stressi asioista, tiedä mitä aiheuttaa, mutta onneksi ei tällähetkellä ole edes niitä sydämmen rytmihäiriöitä, jota oli vielä vuosi sitten, tutkittiin mutta mitään ei löytynyt. Nyt on ensi viikko lomaa ja aion nauttia siitä, käydä uimassa ja tehdä kaikkia niitä asioita mitkä tuntuu hyvältä. Tenttiin täytyy myös lukea ja pari hyvää kirjaa odottaa sopivaa hetkeä. Maaliskuu vaihtuu ja kevät tekee tuloaan, tiedä mitä tämä kevät tuo tullessaan.

 Särkyneestä eheäksi on pitkä tie, sitä tietä tässä kuljetaan ja voi sanoa että helppoa ei ole ollut ja yksinäistä myöskin, koska jaksaminen on aika ajoittain ollut niin kortilla, että juuri ja juuri koirat on luojan kiitos saanut hoidettua ja toisaalta onneksi ne on ollut , koska muuten olisi käynyt niin että sängystä ei olisi noussut. Kun masennus valtaa mielen näät vain mustaa ja se kuilu on niin syvä, ettei sieltä usko ylös pääsevänsä, ainoat ajatukset on itsemurhassa, sitä ei voi ymmärtää juuri muut kuin ne jotka ovat samaa kokeneet. Tuttuja on lauseet että siitä vaan lähde työelämään niin kyllä se siitä. Se on vain niin että ei siellä työssä sua kukaan katsele kun itkettää ja voimat on pois, tulee äkkiä postimerkin kuva takamukseen. Osa elämästä on ihan sumussa kun päivät oli samaa mustaa, eikä saanut mistään otetta, itkua itkun perään. Onneksi kuitenkin tajusi sen etä yksin tästä ei selviä ja läksi hakemaan apua ulkopuolisilta asiantuntijoilta. Sitten vielä tuli koko ajan kylmää suihkua niskaan kun ex antoi itsestään kuulua tuomarin kautta useita tutkimuspyyntöja poliisille ja siellä piti laukata, kaikki aiheettomia mutta tarkoitus olikin väsyttää meikäläistä vielä enemmän, sellainen on narsisti.  Kun ei muuta enää keksinyt niin kiristystä koirista koska tiesi että ne merkitsee minulle kaikkea, tarkoitus heillä on pitää sitä hirttosilmukkaa kaulalla mahdollisimman pitkään. Me uhrit joita on ikävä kyllä paljon joudumme kokemaan voisiko sanoa sellaisen sisäisen kuoleman ja siitä toipuminen vie aikaa joutuu rakentamaan uudestaan koko minäkuvansa. Kun otin irtioton ex:stä ja läksin pakoon ja ajoin 4000km että pääsin tähän missä nyt olen, sitä en ole katunut päivääkään, vaikka matka oli raskas ja aika ennen sitä kun hoiti kaikki asiat viikossa siihen malliin että takaisin ei tulla mutta toinen vaihtoehto olisi ollut pahempi, ehkä en olisi tässä kirjoittelemassa tätä blogia, ja myös se että ainoa vaihtoehto on kadota eikä pitää yhteyttä ex:ään koska silloin oma uusi elämä vain on mahdollista, toisen kiusaamisen takia. Tappouhkauksia ja muuta on vieläkin tullut muiden kautta, koska jättämällä hänet kaiken sen jälkeen olen mukamas pilannut hänen elämänsä, mikä itseasiassa on päinvastoin hän itse ihan pilaa oman elämänsä ja myrkyttää läheistensä elämän, mutta kun vika on aina muissa kuin itsessä he ovat ylivertaisia ihmisiä ja omaavat ihan oman totuuskäsityksensä, eteenpäin menevät syömällä muita, ovat empatiakyvyttömiä ja vastuuttomia. Nyt kun on kulunut 2,5 vuotta tästä kaikesta olen entistä vakuuttunempi että kaikki tämä kannatti ja elämä jo hymyilee aika ajoittain, periksi ei anneta.

Hei kaikille! Ensimmäisenä täytyy vähän valaista lukijoilleni, että olen aiemmin kirjoitellut täällä omalla nimelläni, mutta se ei ehkä ollut hyvä idea, koska sivuilla kävi myös ex:ä ja muutama muu kiusaamismielessä, joten nyt uusi aika ja uusi nimi. Kaikki alkoi  vuosi 1991 jolloin tapasin tulevan mieheni etelä-suomessa ja rakastuin päätä pahkaa, olimme seuraavana päivänä kihloissa ja samana vuonna naimisiin, sitten vielä muutimme pois suomesta. Muutamien vuosien jälkeen alkoi vaikeudet, hirveä mustasukkaisuus ja elämä oli sellaista vuoristorataa että oksat pois. Syytin kuitenkin itseäni pitkään, eihän mielestäni unelmieni miehessä mitään vikaa voinut olla, hänhän nosti minut jalustalle ja rakasti yli kaiken. jossain vaiheessa hän alkoi määräillä ketä sai olla kavereita, sukulaisia ym. Suomessa kävimme vain lomilla, ehkä 3 viikkoa korkeintaan. Meillä oli ulkomailla yritys, josta minä hoidin kaikki paperiasiat ja juoksevat asiat eli ts. olimme yhdessä 24/h. Elämä oli suurimmaksi osaksi sellaista vuoristorataa ja kun tuki vaikeuksia, syyllinen olin minä kaikkeen koska hän oli kaikkivoipa ei mitään vikaa.Pikkuhiljaa alkoi tulla pieninä palasina tietoa hänen ensimmäisestä avioliitostaan, josta oli myös lapsia, se liitto oli myös monilta osin saman kaavan mukaan mennyt, samanlaista vuoristorataa. 16 vuotta likimain meni tässä suhteessa, kunnes enkelit tuli käymään luonani, kutsun heitä sillä nimellä, koska sen jälkeen silmäni aukesi totaalisesti OLIN NAIMISISSA NARSISTIN KANSSA. Käytiin monen päivän keskustelut ja sen jälkeen tein päätöksen että lähden tästä suhteesta ja sen täytyi tapahtua salaa, tilaisuus tuli kun mieheni oli matkoilla. Pakkasin autoon vain henkilökohtaiset tavarani ja starttasin kohti suomea.Tätä lähtöä ennen hän ehti vielä pahoinpidellä minut ,josta syystä oli putkassa vuorokauden. Suomessa olen ollut nyt 2,5 vuotta käynyt terapiassa, kärsinyt pahan masennuksen ja elämäni alkoai nollasta. Ystäväni majoitti minut ja koirani alkuun ennenkuin löysin asunnon. Rahat oli loppu, ei asuntoa ei työtä. ja olin henkisesti romahtanut. Asunnon hankin kaupungilta ja ystävät kalustivat sen, jos koiria ei olisi ollut en olisi jaksanut nousta vuoteesta, mutta pakko oli murut hoitaa ja se piti miniut jonkinlaisessa päivärytmissä. Hain apua terapiasta jossa kävi useamman kerran viikossa myöhemmin sain  väliaikaista työtä. Tosi vaikeita aikoja oli pitkään, mutta puhuminen auttoi ja blogin kirjoittaminen, jonka enkelini auttoi alulle. Myöhemmin sain vakinaisempaa työtä, se piti minut kasassa, koska töissä murheet unohtuivat. Tällähetkellä olen aloittanut opiskelut ja siinä sivussa vielä teen keikkatöitä. Päätin jatkaa tätä blogia, koska tiedän että meitä sisaria on paljon ja koen että minulla on jotain annettavaa niille jotka ehkä rypevät vastaavassa liitossa/ miettivät mitä pitäisi tehdä. Olkaa rohkeita ja kirjoitelkaa, tiedän että se auttaa. Kevään odotuksin  Kikattajatar